Tiedän, ettei tämä liity mitenkään blogini aihealueeseen.

Olen aina toivonut pikkuveljeä. Huomenna tulee vuosi täyteen kun pikkuinen nyyttini putkahti maailmaan. Kun pidin häntä ensimmäisen kerran sylissä kolmen päivän vanhana, se sai kyyneleen kirpoamaan silmäkulmaani, se oli aivan uskomaton hetki kun vasta pieni veljeni oli ollut äidin masussa, enkä edes kyennyt ajattelemaan kuinka hento ja pieni hän syntyessään voisi olla. Olin odottanut häntä äidin ensimmäisistä raskausviikoista alkaen. Muutaman kuukauden kuluttua vietettiinkin ristiäisiä jossa nyyti sai nimekseen: Atte Ilmari Marttinen. Isä oli jo Aten mahassa olo aikana kutsunut häntä Ateksi, ja siitä nimi sitten tulikin.

Hän on ollut niin suuri osa elämääni. Huomenna vietämme Aten 1 vuotis synttäreitä :) ! tälläkin hetkellä edelleen siskon oma pikkuinen nyytti konttailee tulemaan, kun huomaa siskon olevan koneella. Se rakastaa yli kaiken tietokoneen langatonta hiirt ja huawei mokkulaa (: en missään nimessä luopuisi Atesta, vaikka mitä vastaan tulisi. Jos Atte sairastuisi, hakisin lääkkeen vaikka maailman syrjimmästä kolkasta asti, jotta saisin oman pikkuisen poikani parannettua (:

Atte, olet maailman paras pikkuveli :) <3 en voisi toivoa parempaa <3